Pienen kylän laidalla, peltojen ja metsien keskellä, seisoi vanha hevostila, jonka ympärillä leijui salaperäinen aura. Paikalliset asukkaat sanoivat usein, että tilalla oli oma henkensä ja että sen hevoset eivät olleet pelkkiä eläimiä, vaan ylväitä olentoja, joilla oli oma tahto ja ylpeys. Näistä hevosista yksi oli ylitse muiden — musta ori nimeltä Haukkamies. Hän oli voimakas, nopea ja kesyttämätön, eikä kukaan ollut onnistunut voittamaan hänen luottamustaan.

Kaikki kuitenkin muuttui eräänä kesänä, kun kaupunkilaistyttö nimeltä Alena saapui tilalle. Hänen vanhempansa lähettivät hänet maaseudulle oppimaan «oikeasta elämästä», kaukana kaupungin melusta ja kiireestä. Alenalla ei ollut aiempaa kokemusta hevosista, mutta hänet valtasi välitön kiinnostus Haukkamiestä kohtaan.

Kohtaaminen ylpeän orin kanssa
Ensimmäisenä päivänä Alena yritti lähestyä oria kädessään sokeripaloja. Haukkamies kuitenkin tuhahti ja astui taaksepäin.
«Ei kannata yrittää,» yksi tilan miehistä naurahti. «Tuo hevonen ei päästä ketään lähelleen, ellei tunne luottamusta.»

Sen sijaan, että olisi luopunut, Alena päätti tehdä siitä haasteen. Hän kävi orin luona joka päivä, puhui sille hiljaa ja pysyi rauhallisena, vaikka Haukkamies tuijotti häntä kylmästi ja epäluuloisesti.

Kaos valtaa hevostilan
Eräänä kuumana iltapäivänä tallissa syntyi sekasorto. Aggressiivinen kulkukoira tunkeutui pihalle ja alkoi haukkua villisti hevosille, jotka panikoivat. Haukkamies nousi takajaloilleen, kaviot iskivät ilmaa ja maa tärisi hänen voimastaan.

Alena ei epäröinyt. Hän juoksi suoraan orin aitaukseen.
«Oletko järjiltäsi?!» huusi eräs työntekijä, mutta Alena ei pysähtynyt.

Hän lähestyi Haukkamiestä hitaasti, jokainen askel oli kuin tanssia vaaran ja luottamuksen välillä.

Hetki, jota kukaan ei unohda
Yhtäkkiä Haukkamies pysähtyi. Hänen katseensa muuttui, ja tallin väki jäi hiljaa katsomaan. Alena laski kätensä hänen kaulalleen ja alkoi kuiskata sanoja, joita kukaan ei kuullut mutta jotka tuntuivat rauhoittavan tuon ylpeän eläimen.

Kaikkien hämmästykseksi Haukkamies laski päänsä hänen rintaansa vasten ja hengitti syvään ja rauhallisesti. Tilanne oli kuin sadusta — hevonen, joka ei sallinut kenenkään lähestyä, oli juuri valinnut luottaa täysin vieraaseen tyttöön.

Uusi side
Siitä päivästä lähtien kaikki muuttui. Haukkamies antoi Alenan silittää itseään ja jopa ratsastaa selässään, mitä ei ollut tapahtunut kenenkään muun kanssa. Tila alkoi täyttyä kyläläisistä ja uteliaista vierailijoista, jotka halusivat omin silmin nähdä tämän oudon ja ihmeellisen siteen.

Tarinan opetus
Tämä ei ollut vain kertomus tytöstä ja hevosesta. Tämä oli tarina luottamuksesta, rohkeudesta ja lempeydestä. Alena onnistui siellä, missä kokeneimmatkin hevosmiehet olivat epäonnistuneet. Hän ei yrittänyt hallita voiman kautta — hän voitti sydämellä ja kärsivällisyydellä.

Alenan ja Haukkamiehen tarina levisi nopeasti. Monille se oli muistutus siitä, että todellinen voima ei synny hallinnasta, vaan kyvystä ymmärtää ja koskettaa toisen olennon sielua.