Se oli tavallinen kesäpäivä. Aurinko paahtoi kuumasti kadulla, ja ilma värisi asfaltin kuumuudesta. Pieni kaupan pitäjä, herra Virtanen, seisoi tiskin takana ja laski päivän tuloja. Kaikki oli rauhallista.

Yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoi outo kolina.

«Mikä ihme tuo oli?» Virtanen mutisi ja kääntyi äänen suuntaan.

Kadulle ryntäsi hevonen – suuri, villi ja peloissaan. Sen harja hulmusi tuulessa, silmät olivat kauhusta suurina. Se ei epäröinyt: se nousi pystyyn ja rämisti kavioillaan kaupan ikkunaansa.

PAM!

Lasissa syntyi suuri halkeama.

PAM!

Ikkuna hajosi tuhansiin sirpaleisiin, jotka kimaltelivat auringonvalossa. Hevonen hirnui yhä äänekkäämmin, sieraimet laajenivat ja silmät näyttivät mielettömiltä.

«Mitä sinä oikein teet?!» kauppias huusi juosten kohti ovea.

Mutta hevonen ymmärsi, että este oli murtunut, kääntyi äkisti ja laukkasi pois. Se jätti jälkeensä kavionkopset asfaltilla ja kaaoksen kauppaan.

Virtanen lähti perään raivoissaan.

«Heitä kiinni! Se on karannut!» hän huusi kulkien autojen ja ohikulkijoiden välissä.

Hevonen kiemurteli kaduilla, päästeli pitkää, huolestunutta hirnahdusta. Yhtäkkiä se pysähtyi äkisti.

Kauppias saavutti sen ja seisoi kauhuissaan.

Hevonen oli pysähtynyt hylätyn varaston eteen.

Virtanen seurasi hevosta varastoon. Hän astui varovasti sisään ja huomasi lattialla pienen tytön — sidottuna ja pahoinpideltynä. Hän riisui siteet nopeasti ja kantoi tytön syliinsä.

Tytön silmät kertoivat kauheita tarinoita.

Varaston perältä löytyi myös outoja symboleita seinillä, sammutettuja kynttilöitä ja luun kappaleita.

Tämä ei ollut tavallinen kidnappaus.

Poliisi sai tapauksen, ja tyttö vietiin sairaalaan. Mutta kun he palasivat paikalle, varastoa ei enää ollut — se oli kuin kadonnut ilmaan.

Virtanen vannoi nähneensä kaiken — hevosen, tytön, pimeät symbolit.

Jotkut ihmiset sanovat, että yöllä voi vielä kuulla kavionkopset ja nähdä varjon ratsastavan tyhjillä kaduilla. He kertovat, että hevonen vartioi niitä, joita maailma on unohtanut.