Nykyään miljoonat muistavat hänet lempeänä ja viisaina vanhana Rosena legendaarisessa elokuvassa Titanic. Se kohtaus, jossa hän katsoo kaukaisuuteen ja kuiskaa: «On kulunut 84 vuotta…» liikuttaa jopa kaikkein koviakin katsojia. Mutta tämän yhden roolin takana on kokonainen elämä – nainen, jonka nuoruus oli yhtä elokuvamaista ja dramaattista kuin Jackin ja Rosen rakkaustarina.

Nimi Gloria Stuart ei juuri kuulu nykypäivän haastatteluissa tai julkkisuutisissa. Kuitenkin kerran hän oli Hollywoodin kirkas tähti. Hänen kasvonsa koristivat muotilehtien kansia, hänen kirkkaat siniset silmänsä lumosivat yleisöä, ja ohjaajat kilpailivat saadakseen hänet elokuviinsa. Mutta juuri silloin, kun hänen uransa olisi pitänyt räjähtää, hän katosi.

Alku, joka olisi voinut olla legendaarinen
Syntynyt vuonna 1910, Gloria Stuart kasvoi aikana, jolloin naiset vasta alkoivat saada ääntään kuuluviin. Jo yliopistoaikoina hän erottui: harvinainen yhdistelmä kauneutta, älykkyyttä ja lahjakkuutta. Hän teki elokuvadebyyttinsä 1930-luvun alussa ja nousi nopeasti yhdeksi Universal-studion halutuimmista nuorista näyttelijöistä.

Hänen esityksensä olivat tyylikkäitä, vakuuttavia ja voimakkaita. Hän ei ollut pelkkä kaunis kasvot – hän toi syvyyttä ruutuun. Mutta Hollywood ei ollut valmis näyttelijälle, joka ei pelannut sääntöjen mukaan.

Nainen, joka uskalsi sanoa «ei»
Kun suurin osa aikalaistytöistä suostui rooleihin, joita heille tarjottiin, Gloria teki valintoja. Hän kieltäytyi rooleista, joita piti halventavina. Hän taisteli parempien käsikirjoitusten puolesta. Hän kieltäytyi tuottajista, jotka kohtelivat häntä koristeena.

Hollywood ei pitänyt siitä.

Hiljalleen hänen tähtensä himmeni – ei siksi, ettei hänellä olisi ollut lahjakkuutta, vaan siksi, että hänellä oli periaatteet. Aikana, jolloin alistuminen palkittiin, Gloria valitsi vapauden.

Hän keskittyi perheeseensä, taiteeseen, maalaamiseen, kuvanveistoon ja poliittiseen aktivismiin. Kun muut yrittivät epätoivoisesti pysyä julkisuudessa, hän löysi rauhan ja oman polkunsa. 1940-luvulla hän oli lähes kadonnut elokuvamaailmasta.

Paluu, jota kukaan ei odottanut
Vuodet kuluivat. Uudet tähdet nousivat ja laskivat. Glorian nimi unohtui hiljalleen.

Sitten 1990-luvulla tapahtui jotain poikkeuksellista.

James Cameron etsi näyttelijää vanhemman Rosen rooliin elokuvaansa Titanic. Hän valitsi Glorian.

Hän oli 87-vuotias.

Hän esiintyi ruudulla vain muutaman minuutin, mutta hänen esityksensä antoi elokuvalle sielun. Hänen äänensä, ilmeensä ja hiljaisuutensa antoivat Titanicille syvyyttä ja koskettavuutta, jota kukaan ei odottanut. Maailma muisti hänet uudelleen.

Hänet ehdotettiin Oscar-palkinnon saajaksi. Hänestä tuli median suosikki. Ja kuten ennenkin – hän vetäytyi arvokkaasti, ilman kohua.

Oppitunti, jonka hän jätti meille
Gloria Stuartin elämä ei ole pelkkä näyttelijänura. Se on oppitunti itsenäisyydestä, omanarvontunnosta ja valinnasta kulkea omaa polkuaan.

Hän olisi voinut sopeutua, pelata peliä ja jahdata rooleja. Sen sijaan hän valitsi itsensä. Ja kun maailma palasi hänen luokseen vuosikymmeniä myöhemmin, se ei ollut skandaalin tai kohun vuoksi, vaan siksi, että hänellä oli jotain aitoa annettavaa.

Kun ajattelet häntä nyt, näet ehkä vain vanhan Rosen, mutta tuon katseen takana oli soturi. Taiteilija. Nainen, joka eli omilla ehdoillaan ja osoitti, ettei suuruus aina tule parikymppisenä – joskus se tulee 87-vuotiaana.

Hän ei vain näytellyt Rosea.

Hän oli Gloria Stuart.

Ja hänen todellinen tarinansa ansaitsee oman elokuvansa.