Sen piti olla täydellinen matka. Ylellinen risteilyalus, kultaiset auringonlaskut loputtomalla merellä, samppanjalasi kädessä ja rakkaus, joka tuntui voittavan ajan. Alina ja Artyom, nuori rakastunut pariskunta, lähtivät romanttiselle risteilylle Kaakkois-Aasian saaristoon, tietämättä, että heidän matkansa muuttuisi yhdeksi 2000-luvun käsittämättömimmistä ja karmivimmista merimysteereistä.

Kaikki alkoi kuin unelma. Luna Maris – huippuluokan risteily-yhtiön lippulaiva – lähti Balilta kirkkaana heinäkuun aamuna. Matkustajina oli julkkiksia, liikemiehiä, vaikuttajia ja rakastavaisia juhlimassa häämatkoja tai vuosipäiviä. Jokainen hetki oli huolella suunniteltu: illalliset tähtitaivaan alla, elävää musiikkia, esityksiä ja vierailuja trooppisilla saarilla, joilla aika tuntui pysähtyneen.

Alina piti päiväkirjaa. Hänen muistiinpanonsa nousivat myöhemmin esiin useissa tv-ohjelmissa ja salaliittoteorioissa ympäri internetiä. Yhdessä merkinnässä, päivätty 14. heinäkuuta, hän kirjoitti: ”Seisomme kannella ja katsomme aaltoja. Ensimmäistä kertaa elämässäni en pelkää mitään. Täällä, meren sydämessä, olen löytänyt kotini — hänen katseestaan.”

Alle vuorokausi myöhemmin tuo unelma murtui.

heinäkuuta klo 03.47 paikallista aikaa tapahtui valtava vedenalainen maanjäristys, magnitudi 8,6, Sumatran rannikon edustalla. Vain muutamassa minuutissa muodostui jättimäinen tsunami. Varoitusjärjestelmä petti. Luna Maris oli suoraan sen reitillä. Pelastautumiseen ei jäänyt aikaa.

Matkustajat heräsivät syvään, kumeaan ääneen, jota monet myöhemmin kuvailivat «mahdottomaksi sanoin». Kymmenkerroksisen rakennuksen korkuinen aalto lähestyi valtavalla voimalla. Matkapuhelimista palautetut videot paljastavat kaaoksen: huutoja, tärisevää kantta, ilmaan lentäviä tuoleja ja hallitsemattoman pelon hetkiä. Ja sitten – hiljaisuus.

Alle neljässä minuutissa Luna Maris katosi tutkista.

Pelastuspartiot saapuivat nopeasti, mutta löysivät vain kelluvia jäänteitä, muutamia pelastusrenkaita ja yhden tyhjän pelastusveneen. Ei ruumiita. Ei eloonjääneitä. Ei hätäsignaalia. Ei edes ääntä mustasta laatikosta. Vain täydellinen tyhjyys.

Maailma järkyttyi.

Miten kokonainen risteilyalus 214 ihmisineen voi kadota jälkiä jättämättä? Missä olivat ruumiit? Miksi meri ei palauttanut mitään muuta kuin hiljaisuuden?

Kolme viikkoa myöhemmin löydettiin jotakin, mikä muutti kaiken. Javan sisäosista, yli 30 kilometrin päässä rannikosta, vuoristoalueelta, löydettiin aluksen osa – kylkeen kaiverrettu nimi “Luna Maris”. Geologit olivat ymmällään. Mikään tsunami ei olisi voinut kuljettaa romua sinne. Eräs asiantuntija sanoi: “Tuntuu kuin se olisi pudonnut taivaalta.”

Mutta salaperäisin paljastus oli vasta tulossa.

Kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen Bangkokin kaduilla harhaili nuori nainen. Hän puhui venäjää, oli hämmentynyt eikä muistanut, miten oli päätynyt sinne. Hän väitti, että “mies mustilla silmillä pelasti hänet vedestä” ja käski olla hiljaa. DNA-testi todisti: se oli Alina.

Hän oli selvinnyt. Mutta Artyom – ja kaikki muut – olivat edelleen kateissa.

Alina kieltäytyy puhumasta. Hän elää eristyksissä, turvatoimien alla, poissa julkisuudesta. Lähipiirin mukaan hän on kerran kuiskannut: “Se ei ollut vain tsunami. Se oli jotakin muuta. Meidän ei olisi pitänyt mennä sinne…”

Syntyi lukemattomia teorioita.

Jotkut uskovat, että alus ajautui rinnakkaisulottuvuuteen. Toiset epäilevät avaruusolentoja. Synkin teoria yhdistää tapauksen kirottuun saareen — viimeiseen määränpäähän, jonne Luna Maris oli suuntaamassa — paikkaan, jota paikalliset heimot ovat varoittaneet lähestymästä sukupolvien ajan.

Tähän päivään mennessä ei ole annettu virallista selitystä. Etsinnät jatkuvat. Mutta uusia johtolankoja ei ole. Ei ruumiita. Ei lisää todisteita. Vain yksi nainen, joka kantaa sisällään jotain, mitä ei halua muistella.

Mitä todella tapahtui sinä yönä Intian valtameren sydämessä?

Kukaan ei tiedä.

Ja ehkä… niin on parempi.