Tämä ei ole elokuvan juoni, vaan todellinen tapaus, joka on järkyttänyt niin lääkäreitä kuin hoitajia. Kymmenvuotias poika joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän vajosi syvään koomaan viideksi vuodeksi.

Lääkärit eivät antaneet toivoa. Hänet pidettiin hengissä koneiden avulla. Äiti kieltäytyi luovuttamasta. Ja sitten, täysin yllättäen, eräänä aamuna poika avasi silmänsä.

Mutta se, mitä hän sanoi vain tunteja myöhemmin, oli niin yksityiskohtaista, pelottavaa ja hämmentävää, että koko henkilökunta vaikeni. Hän väitti nähneensä ja kuulleensa kaiken… ja paljasti salaisuuden, jota ei ollut tarkoitus koskaan kuulla.

Päivä, joka muutti kaiken
Se oli tavallinen syyspäivä. Poika istui autossa äitinsä kanssa matkalla kotiin koulusta. Tie oli kuiva, liikenne kevyt. Mutta yhtäkkiä rekka menetti hallinnan ja törmäsi heidän autoonsa.

Äiti selvisi. Poika sai vakavan aivovamman. Diagnoosi: syvä kooma, ei reagointia, lähes olematon toivo toipumisesta. Vuodet kuluivat. Äiti kävi hänen luonaan joka päivä. Puhui hänelle. Piteli hänen kättään. Luki tarinoita. Soitti musiikkia.

Viisi vuotta. Täydellinen hiljaisuus. Kunnes — hän puhui.

”Näin kaiken. Kuulin kaiken. En vain pystynyt liikkumaan.”
Heti herättyään hän kuiskasi sanan: ”Äiti.” Lääkärit riensivät paikalle. Aivokäyrä vilkkui aktiivisena. Vain muutaman tunnin päästä poika sanoi lauseen, joka jäädytti ilman huoneessa:
«Näin kaiken. Kuulin kaiken. En vain pystynyt liikkumaan.”

Kyseessä oli ilmeisesti locked-in-syndrooma – neurologinen tila, jossa potilas on täysin tajuissaan mutta fyysisesti halvaantunut, kykenemätön kommunikoimaan.

Mutta todellinen kauhu alkoi, kun hän jatkoi.

”Yksi mies kävi huoneessani öisin…”
Poika kertoi, että yksi tietty mies tuli hänen huoneeseensa usein öisin. Hän kuvaili tämän äänen, vaatteiden hajun, tavan kävellä, jopa synnynnäisen luomen miehen kädessä. Hän muisti, mitä tämä sanoi, ja mitä hän teki.

”Hän satutti minua. En voinut huutaa. En voinut paeta. Vain katsoa ja itkeä sisälläni.”

Hoitajat kalpenivat. Yksi poistui huoneesta täristen. Lääkärit olivat järkyttyneitä. Poika oli juuri tunnistanut sairaalan työntekijän, joka oli yhä aktiivisessa virassa.

Tutkinta, jota ei haluttu avata
Sairaalan johto yritti ensin vähätellä. Sanottiin, että muistot voivat vääristyä koomasta heräämisen jälkeen. Että «ehkä se oli unta». Mutta poika kertoi yksityiskohtia, joita hän ei olisi voinut keksiä: kuka käytti minkälaista hajuvettä, missä tietyt lääkärit pitivät puhelimiaan, mitä yövuorolaiset puhuivat keskenään luullen, ettei kukaan kuule.

Hän myös kuvaili toista potilasta, vanhempaa naista, joka kuoli ”luonnollisesti” samassa huoneessa kaksi vuotta aiemmin. Mutta nyt heräsi epäilys — oliko se todella luonnollinen kuolema?

Skandaali, joka voi räjähtää
Sairaalassa käynnistettiin sisäinen tarkastus. Samalla poliisi aloitti rikostutkinnan. Epäilty työntekijä siirrettiin syrjään, mutta tapaus haluttiin pitää poissa julkisuudesta.

Sisäpiirilähde kertoi, että epäilty oli ollut aiemminkin epäilyn kohteena, mutta aiemmat ilmoitukset oli «haudattu todisteiden puuttuessa».

Nyt kuitenkin todistaja oli hereillä. Ja hän muisti kaiken.

Mitä seuraavaksi?
Poika käy läpi kuntoutusta. Hän puhuu yhä enemmän, harjoittelee liikkumista ja itsenäistä hengittämistä. Hänen äitinsä ei anna haastatteluja, mutta sanoi lyhyesti:
”Hän muistaa kaiken. Me emme aio vaieta.”

Lääkärikunta on jakautunut. Osa uskoo, että muistoihin ei voi täysin luottaa. Toiset — erityisesti ne, jotka tunsivat työyhteisön — tietävät, että hän puhuu totta.