Kaikki alkoi tavallisena kesäiltana. Minä ja ystäväni päätimme kävellä hylätyn puutarhan lähettyvillä, vanhan kylän laitamilla. Emme odottaneet löytävämme mitään erikoista, mutta kohtalo päätti toisin. Kun kuljimme rapistuneen kivimuurin ohi, huomasimme heikon välähdyksen korkeassa ruohossa. Ajattelimme ensin, että kyseessä oli ruostunut metallinpala, mutta kun nostimme sen, tajusimme heti, että kyse oli jostain aivan muusta.
Esine oli painava, paksun korroosion peitossa, ja sen pintaa koristivat oudot kuviot ja symbolit. Ne eivät muistuttaneet mitään tunnettua kieltä – enemmänkin ne näyttivät salaperäisiltä merkeiltä, kuin joku olisi tarkoituksella jättänyt koodatun viestin tuleville sukupolville. Esineessä oli jotakin vetovoimaista, melkein elävää. Se pakotti meidät tutkimaan sitä tarkasti, ikään kuin se kantaisi sisällään salaisuuden, joka voisi muuttaa käsityksemme menneisyydestä.
Veimme sen kotiin ja käänsimme sitä käsissämme tuntikausia, yrittäen arvata, mikä se voisi olla. Voisiko se olla osa vanhaa lukitusmekanismia? Vai kenties fragmentti jostakin unohtuneesta rituaaliesineestä? Mitä enemmän sitä tarkastelimme, sitä vähemmän ymmärsimme.
Seuraavana päivänä menimme paikalliseen kirjastoon. Kun näytimme esinettä kirjastonhoitajalle, hän kohautti olkapäitään: «En ole koskaan nähnyt mitään tällaista.» Päätimme itse tutkia vanhoja paikallishistorian kirjoja. Ja sitten, tuntien etsinnän jälkeen, tapahtui jotakin, mikä sai sydämemme hakkaamaan. Löysimme kellastuneelta sivulta kuvan, joka muistutti hämmästyttävän paljon löytöämme. Otsikko kuului: “Artefakteja 1800–1900-lukujen vaihteesta.” Kuvaus sai meidät sanattomiksi: “Käytetty salaseuroissa vallan ja auktoriteetin symbolina. Annettiin vain valituille.”
Katselimme toisiamme epäuskoisina. Voisiko olla, että olimme löytäneet jotain, joka kuului salaiselle veljeskunnalle yli sata vuotta sitten? Kylä, josta sen löysimme, oli tunnettu salaisista kokoontumisista jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Äkkiä kaikki alkoi saada merkityksen.
Jatkoimme tutkimuksia. Lähetimme kuvia asiantuntijoille ja museoille. Vastaukset olivat hätkähdyttäviä – tällaiset esineet ovat äärimmäisen harvinaisia, ja jokaisella on oma tarinansa, täynnä mysteereitä. Jotkut historioitsijat jopa varoittivat meitä, että tällaisia artefakteja käytettiin rituaaleissa ja että niissä voisi olla selittämätöntä “energiaa”.
Viikot kuluivat, mutta tunne ei hellittänyt – esine tuntui melkein elävältä. Välillä oli kuin se tarkkailisi meitä hiljaa. Ystäväni ehdotti, että hankkiutuisimme siitä eroon, mutta en pysty. Minusta tuntuu, että sillä on vielä salaisuuksia paljastettavanaan.
Tämä sattumalta tehty löytö muutti tapamme katsoa menneisyyttä. Historia ei elä vain kirjoissa ja haalistuneissa valokuvissa – se piilee myös esineissä, jotka ovat maanneet maaperän uumenissa vuosikymmeniä, odottaen hetkeä, jolloin joku löytää ne ja kuulee niiden tarinan.
Olemme päättäneet jatkaa tutkimuksia. Jos tämä esine on säilynyt yli vuosisadan ajan, kuinka monta muuta salaisuutta saattaa vielä olla maan alla odottamassa löytäjäänsä? Ehkä tämä on vasta suuren tarinan alku.